Tulin työn perässä 50-luvulla Helsinkiin landepaukkuna, jolla oli vielä multaa varpaiden välissä. Tällaisena pari työkaveria toivotti minut tervetulleeksi Stadiin. En tuosta pahastunut, kun minulla oli jo tarpeeksi tietoa pääkaupungin arjesta ja olin varautunut johonkin tällaiseen.
Kun kaiken aikaa sain kuunnella heidän stadin slangiaan, minua alkoi kiinnostaa sen sanasto muutenkin kuin vain ymmärtääkseni heidän puhettaan. Hyvin pian minulle selvisivät sellaiset sanat, joihin oli suora vastaavuus yleiskielessä. Joitakin käsitteitä jouduin analysoimaan sillä perusteella, missä yhteyksissä niitä kulloinkin käytettiin. Pisimmälle jouduin seuraamaan uudelleen nyt esiin putkahtanutta digata -verbiä. Se jäi ainoana myös mieleeni ilmaisuvoimansa ansiosta ja siksi, että en keksinyt sille täyttä vastaavuutta yleiskielessä.
Minut sai tarttumaan kynään sanan väärinkäyttö nykymediassa. Tuntuu siltä, että sana on löydetty tietämättä, mitä se tarkoittaa. Kuvitellaan, että on kliffaa käyttää sanaa, jota kaikki eivät ihan täysin ymmärrä. Silläkin uhalla, että yli viisikymmentä vuotta sitten tulkitsin sanan väärin, tarjoan tässä tuon tulkinnan kaikkien arvioitavaksi.
Otsikon kysymys kuvaa tilannetta, jossa jouduin pohtimaan, mitä kysyjä oikeastaan minulta halusi kuulla. Kysymyksessä oli lehtijuttu, jonka aiheesta hänellä oli aika varma mielipide, ja hän halusi minua vielä kovin vähän tuntevana kuulla, mitä mieltä minä asiasta olin.
Tästä alkoi jatkuva seuranta, ja vähitellen saatoin kiteyttää, mitä digata -verbillä voi ilmaista. Kun diggaa jotakin asiaa, siihen liittyy ymmärtämistä, hyväksymistä ja kannattamista. Nykymurteen sanoina voisivat olla sympata, fanittaa ja kompata. Yhteistä näille kaikille on, että digata -verbin objekti on aina partitiivissa. Diggaan persuja, voisi joku heidän kannattajistaan sanoa.
Televisiota kuunnellessa korvaa särkee, kun joku diggaa jostakin. Minulla nousee esiin väistämättä kysymys, mitä ihmettä hän siitä diggaa. Että nykysuomalainen ymmärtäisi, miten väärältä ilmaisu tuntuu, voi kokeilla edellä mainitsemillani sympata, fanittaa ja kompata -sanoilla. Symppaan siitä tosi paljon. Tai fanitan Madonnasta. Tai komppaan edellä puhuneesta.
Jälkipuheena voin vielä kertoa, että en sortunut käyttämään slangia kuin vain tietyissä tilanteissa ja vain tiettyjä sanoja, jotka ulkopuolinen saattoi luontevasti kuulla suustani. Ja se, että väritin omaa puhettani sopivassa määrin murresanoilla, antoi kuulijalle vaikutelman, että olin landepaukku mutta kuitenkin hyvin sopeutunut stadin elämään.
